Karpinvaaran metsästäjät ry:n kotisivuille
Hyrynsalmen Karpinvaaran entisellä koululla vietettiin Karpinvaaran Metsästäjien hirvipeijaisia ja seuran 30-vuotisjuhlia. Samalla muisteltiin menneitä vuosia. Mukana peijaisissa ja juhlissa oli 120 vierasta.
Puheenjohtaja Pertti Oikarinen kertoi seuran historiasta ja nykytilanteesta. Seurassa oli sillä hetkellä 43 jäsentä, joista naisia kolme. Seura on 30 vuoden aikana kaatanut 164 hirvieläintä, joista sinä vuonna seitsemän kaatoa.
Riistanhoitoyhdistyksen terveiset juhlaan toivat RHY:n puheenjohtaja Matti Kemppainen ja toiminnanjohtaja Timo Toivonen. He myös jakoivat ansiomerkit seuran perustajajäsenille.
Sen jälkeen päästiin nauttimaan emäntien valmistamaa Karpinvaaralla perinteistä peijaisruokaa ”kampsuja” ja keitettyä hirvenlihaa.
Ohjelmassa seuraavaksi olivat arpajaiset palkintoineen. Lopuksi juotiin seuran juhlan kunniaksi kakkukahvit.
Illan aikana esiintyi ja viihdytty paikalla ollutta juhlaväkeä myös kansantaiteilija Veikko Pöllänen.